Asuminen on perustarve, jota ei edes maailmanlaajuinen pandemiatilanne poista. Me haluamme asua paikassa, joka tuntuu kodilta ja vastaa sen hetkistä tarvetta. Kotia ei enää hankita loppuelämän ajatuksena, vaan muuntautuvana osana elämää. Tänä päivänä on jopa hieman harvinaisempaa, että erityisesti nuoremman sukupolven ihmiset asuisivat samassa paikassa muutamaa vuotta kauemmin – tai että itse rakentamassa talossa olisi tarkoitus asua seuraavat 50 vuotta, mikä oli itsestäänselvyys vielä muutamia vuosikymmeniä sitten.
Matkustaminen, työelämän hektisyys ja liikkumisen helppous luovat oman haasteensa myös asuntomarkkinaan. Tämä on huomattu korona-aikana erityisen hyvin isompien asuntojen kasvavana kysyntänä. Kompakti kaupunkikoti, joka aiemmin soveltui täydellisesti omaan arkeen ei välttämättä enää vastaa etätyön tuomia tarpeita. Koteja on vaihdettu tiuhaan tahtiin pandemiasta huolimatta. Vallitsevan tilanteen myötä on saatettu oivaltaa, että ehkä sitä tilaakin voisi olla vähän enemmän ja oma pihapiiri saattaisi myös olla asumismukavuutta lisäävä tekijä. Muuttoliikettä tapahtuu käytännössä molempiin suuntiin. Lapsiperheet eivät välttämättä kaipaa ydinkeskustan asuntoja, vaan haluavat hieman rauhallisemmalle ja perheystävälliselle sijainnille, kun taas iäkkäämmät ihmiset ovat valmiita muuttamaan syrjäisemmältä seudulta lähemmäs palveluita. Ensiasunnon ostajia ajatellen enää ei ehkä lähdetä ensin kerrostaloon pienempään kotiin, vaan saatetaan ostaa suoraa tarpeita paremmin vastaava omakotitalo ja pysytään siihen saakka vuokralla.
Kokonaisuudessaan vuosi 2021 oli asuntomarkkinassa hyvä haastavista olosuhteista huolimatta. Erityisesti ensimmäiset kolme kvartaalia kertoivat ostajien olevan aktiivisesti liikkeellä ja kohteista käytiin välillä kovaakin tarjouskilpailua. Laajemmassa markkinakatsauksessa vuoden 2021 menestyjiä ovat olleet kesämökit. Mökkikaupan osalta on tehty ennätyksiä valtakunnallisesti ja niin myös meillä. Syynä hyvälle myynnille lienee osittain lisätilan tarve, etätyöpaikan mahdollisuuksien takaaminen rauhallisessa ympäristössä, mutta erityisesti ulkomaanmatkailun rajoittuneisuus. Mielenkiintoista nähdä, miten mökkibuumi tulee kehittymään matkailumahdollisuuksien normalisoituessa.
Me Haave LKV:lla olemme aktiivisesti mukanasi kotimatkalla myös vuonna 2022. Olemme mittava toimija koko Satakunnan alueella ja liiketoimintamme perustuu todelliseen haluun tehdä laadukasta kotien välitystä ja toteuttaa asiakkaidemme haaveita asumisen osalta. Saamme päivittäin olla mukana asiakkaidemme suurissa elämäntapahtumissa, joka on meille kunniatehtävä. Henkilökohtainen palvelu, ihmisten ja erilaisten tarpeiden huomiointi, ammattitaitoinen ja asiantunteva työskentely sekä innovatiiviset ratkaisut ovat toimintamme perustekijöitä.